Jussi TwoSeven (s. 1983) on tunnettu sykähdyttävistä eläinaiheisista maalauksistaan, jotka ovat tuttuja kaupunkitilasta ja gallerioiden seiniltä. Ihmisen ja luonnon haurasta suhdetta käsittelevät teokset syntyvät aikaa vievällä ja monimutkaisella tekniikalla, jossa jokainen väri kerrostuu (Layers) spraymaalia ja sabluunoita hyödyntäen.
Spraymaali onkin ollut Suomen 1990-luvun graffitikulttuurista nousseelle taiteilijalle ominainen työkalu, joka on mahdollistanut herkän luotoaiheen ja rosoisen urbaanin estetiikan yhdistämisen ainulaatuisella tavalla. Oma ja tunnistettava tyyli on aina ollut Jussi TwoSevenille tärkeää, ja vuosien saatossa kehittynyt tapa maalata onkin hänelle hyvin vaivaton ja luonteva.
Layers on Jussi TwoSevenin ensimmäinen teossarja, jossa maalauksista tuttu estetiikka muuntautunut kolmiulotteiseksi. Taiteilija haastaa itseään tavalla, josta on kehittynyt uusi, mutta samalla maalauksista tuttu ja luonteva jatkumo tuoda hänen taidettaan esille. Layers muuttaa maalausten maalikerrokset fyysisiksi kerroksiksi tavalla, joka on samaan aikaan taiteilijalle luonteva ja meille tuttu, mutta myös jotain mitä emme ole ennen nähneet.
Fyysiseen muotoon muuntautuneet teokset tarjoavat ensimmäistä kertaa mahdollisuuden katsoa maalikerrosten väliin ja pohtia maalausten todellista rakennetta. Löytyykö näin teoksista myös jotain odottamatonta, kuten merkkejä ihmisen muokkaamasta luontoympäristöstä? Ovatko tarkkaan harkittujen kerroksien osista rakentuvat eläimet kokonaisia ja onko suhteemme niihin tasapainossa, vai tulisiko meidän pohtia enemmän tapaamme suhtautua luontoon ja pyrkiä kestävämpiin yhteiskunnallisiin malleihin ja päivittäisiin henkilökohtaisin ratkaisuihin.